Hyppää sisältöön

Pekka Jaatinen

Suomussalmi

Talvisota 1939–40

Verenkarvas romaani talvisodasta.

Monisärmäinen kertomus siviileistä, jotka eivät lähteneet evakkoon Puna-armeijan tieltä talvella 1939.

Suomussalmen tapahtumat ovat jääneet Raatteen tien varjoon, vaikka taistelut olivat volyymiltään samankokoiset ja Raatteen tie pikemminkin jälkinäytös sille, mistä Suomussalmen tarina kertoo.

Ruudinkatkuinen tarina tempaa lukijan mukaansa tapahtumien keskiöön Neuvostoliiton miehittämiin kyliin ja suomalaisen sotapoliisiosaston mukana ankariin puolustustaisteluihin. Sekä evakuoimaan että tuhoamaan Suomussalmen kirkonkylän.

Pekka Jaatinen näyttää romaanissaan, että sodan osapuolet eivät olleet yksituumaisia, vaan niin suomalaiset kuin neuvostoliittolaiset sisäisesti ristiriitaisia ryhmiä. Silti pyrkimys järjestykseen säilyi sekasortoisissakin olosuhteissa.

Useilla romaanin hahmoilla on vastineensa historiassa. Näitä ovat niin Lev Mehlis lähimpine alaisineen kuin Ruhtinansalmen kyläläiset ja suomalainen sotapoliisiryhmä, jota johti näyttelijänä aikanaan tunnettu Eino Kaipainen.

Osta teos

Mediassa

”Suomussalmi on sellainen tunteisiin menevä murhenäytelmän kuvaus, että sitä lukiessa vedet tuppaavat tulemaan silmiin.“

Kansan uutiset-verkkosivu

Pekka Jaatinen

Pekka Jaatinen on kirjoittanut laajan tuotannon perusteelliseen taustatyöhön perustuvia sotaromaaneja. Hän on tunnetuin viisiosaisesta Lapin sota -sarjastaan.

Pekka Jaatinen Pekka Jaatinen
Kuva: Jäljen Jättiläinen

Muut teokset